Dame Daphne du Maurier (1907–1989)
Rebeccan tarinan luoja, brittiläinen kirjailija Daphne du Maurier, syntyi vuonna 1907 lontoolaiseen taiteilijaperheeseen. Hänen isänsä toimi teatterinjohtajana, ja lisäksi molemmat vanhemmat näyttelivät. Perhe siis kuului Lontoon taiteilijapiireihin, mikä antoi nuorelle Daphnelle oivan tilaisuuden kirjallisen uran aloittamiseen. Niinpä hän julkaisikin jo teini-iässä enonsa suosiollisella avustuksella ensimmäisen novellinsa.
Ensimmäisen romaanin ilmestymiseen meni kuitenkin hieman enemmän aikaa, ja The Loving Spirit näki päivänvalon vasta vuonna 1931. Sitä seurasivat nopeassa tahdissa vuoden välein I'll Never Be Young Again (1932) ja Julius (1933). Niiden jälkeen ilmestyi vuonna 1936 salakuljettajista kertova Jamaica Inn, joka lasketaan yhdeksi du Maurierin tärkeimmistä teoksista. Kaksi vuotta sen jälkeen seurasi Rebecca (1938), jota pidetään kirjailijattaren tuotannon huippukohtana.
Rebeccan katsotaan saaneen vaikutteita Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanista (Jane Eyre), mikä ei ole sinänsä ihme, sillä du Maurier tunsi vahvaa kiinnostusta Brontën sisarusparvea kohtaan ja kirjoitti aikanaan jopa elämäkerran kirjailijasisarten vanhemmasta veljestä Branwellista.
Rebeccan jälkeen seurasi useita romaaneja, novelleja ja näytelmiä, joista lienee syytä mainita Frenchman's Creek (1941), The King's General (1946), My Cousin Rachel (1951), The Scapegoat (1957) ja The House on the Strand (1969). Viimeksi mainitun tapahtumapaikat saivat alkuinnoituksensa cornwallilaisesta talosta, jossa du Maurier asui elämänsä viimeiset vuodet.
Du Maurierilla oli elämänmittainen rakkaussuhde Englannin lounaiskulmassa sijaitsevaan Cornwallin niemimaahan, jonka karu, merellinen maisema sai toimia niin Rebeccan kuin monien muidenkin tarinoiden tapahtumien todistajana. Vain Cornwallissa du Maurier tunsi olevansa kotonaan ja kykeni todella keskittymään kirjoittamiseen.
Daphne du Maurierin suhde omaan luomistyöhönsä oli sinänsä erikoinen, että hän koki taiteellisen luovuutensa kumpuavan jonkinlaisesta demonisesta, miehisestä seksuaalienergiasta, joka toimi vastinparina sille rakastavalle, äidilliselle puolelle, jonka hän näytti maailmalle. Du Maurierin suhde omaan seksuaalisuuteensa olikin varsin ristiriitainen, sillä selvistä biseksuaalisista taipumuksistaan huolimatta hän ei milloinkaan pystynyt täysin hyväksymään omaa kiinnostustaan naisiin.
Du Maurier avioitui vuonna 1932 Sir Frederick Browningin kanssa, ja he saivat kolme lasta. Du Maurier tapasi Browningin Cornwallissa, jossa hän eli lähes koko aikuisikänsä. Vuodesta 1943 perhe asui Menabilly-nimisessä talossa, joka oli jo aiemmin ehtinyt toimia Manderleyn esikuvana kun du Maurier oli jäänyt pohtimaan suljetun talon luomaa salaperäistä ensivaikutelmaa. Edes kirjan kirjoittaminen ei kuitenkaan haihduttanut paikan viehätystä, vaan ihastunut kirjailijatar muutti perheineen rakastamaansa taloon. Ikäväkseen Du Maurier joutui kuitenkin pian miehensä vuonna 1965 tapahtuneen kuoleman jälkeen jättämään Menabillyn taakseen ja muuttamaan Kilmarthiin, jonne taas sijoittuvat The House on the Strandin aikamatkustusteemaan keskittyvät tapahtumat.
Daphne du Maurieria on usein luonnehdittu romanttiseksi kirjoittajaksi, mutta hän ei itse allekirjoittanut tätä näkemystä eivätkä hänen teoksensa missään tapauksessa kuulu lajityypin selvimpiin edustajiin. Monissa teoksissa tapahtumia varjostaa salaperäinen pahaenteisyys, joka joissakin tapauksissa saa myös yliluonnollisia sävyjä, eivätkä tarinoiden usein onnettomat loppuratkaisutkaan välttämättä tyydytä kaikkein romantiikannälkäisimpiä lukijoita. Lisäksi laajalti tunnettu novelli The Birds (Linnut) sekä hieman tuntemattomampi The Apple Tree (Omenapuu) kurottavat enemmänkin kauhun kuin romantiikan puolelle, eikä Rebeccaakaan voi romanttisesta alkuasetelmasta huolimatta romanssiksi luokitella.
Du Maurier jätti mielellään teoksiinsa avoimia kysymyksiä, joihin hän ei aina itsekään tiennyt vastausta. Näin on käynyt muun muassa My Cousin Rachelin tapauksessa, eikä Rebeccankaan lukijalle milloinkaan täysin selviä, mitä Manderleyssä todella aikanaan tapahtui, sillä hän kokee kaiken yksinomaan kertojan kautta. Pienoinen epävarmuus jää siis kaivelemaan vielä loppuratkaisun lukemisen jälkeenkin.
Myöhemmin du Maurier kirjoitti useita romaanikerronnan suuntaan kallistuvia elämäkertoja omista esivanhemmistaan ja näiden vaiheista niin Ranskan vallankumouksen pyörteissä kuin Englannin hovin liepeilläkin. Lisäksi hän laati elämäkerrat omasta isästään Sir Gerald du Maurierista, Branwell Brontësta ja Francis Baconista.
Monia du Maurierin teoksista on sovitettu niin näyttämölle kuin elokuviksi ja televisiosarjoiksikin. Ensimmäisen näyttämösovituksen Rebeccasta teki du Maurier itse, ja se sai ensi-iltansa maaliskuussa 1940. Myöhemmin Rebeccasta muokattiin useita versioita valkokankaalla ja televisiossa esitettäväksi, minkä lisäksi muun muassa Jamaica Inn, My Cousin Rachel sekä The Birds ovat kääntyneet visuaaliseksi viihteeksi.
Du Maurier kuoli vuonna 1989 ja ehti elämänsä aikana saada kunnianosoituksena kirjallisista ansioistaan aatelisarvon, joka ei kuitenkaan tuntunut häntä itseään hetkauttavan. Kerrotaan jopa, että kirjailijattaren omat lapsetkin joutuivat lukemaan tiedon aateloinnista sanomalehdestä.
Muutamia suomennoksia:
Rebecca - Rebekka
My Cousin Rachel - Serkkuni Raakel
Frenchman's Creek - Merirosvo ja kartanonrouva
The King's General - Kuninkaan kenraali
The Scapegoat - Kaksoisolento
Lähteet:
Daphne du Maurier - Cornwall Guide
Daphne du Maurier: Venetian Tendencies
