tarinahenkilöhahmotmusiikkiproduktiotlevytmusikaali suomessalinkitkeskustelu

Henkilöhahmot

Graf von Krolock

Thomas BorchertKreivi von Krolock astuu esiin ensimmäisen näytöksen puolivälissä. Pitkän viitan liepeet viistävät lattiaa, kun salaperäinen linnanherra kulkee katsomon varjoista näyttämölle. Mustanharmaat hiukset kehystävät kalpeita kasvoja, sormukset ja paljetit kimaltelevat hämärässä. Vavahduttavan serenadin jälkeen mies poistuu yhtä huomaamattomasti kuin on tullutkin.

Kreivi von Krolockin päättymätön elämäntarina alkoi vuonna 1617, jolloin niityllä vietetty romanttinen hetki vei rakastavaiset ajasta ikuisuuteen. Aluksi harmittomalta vaikuttanut vampyyrinpurema osoittautui kohtalokkaaksi: yön olentoja riivaava loputon polte sai kreivistä vallan ja suudelma muuttui veriseksi. Neito kuoli hänen käsivarsilleen.

Tuona aurinkoisena syyskesänä päivästä tuli yö ja yöstä ikuisuus. Vaellus ajassa on jättänyt jälkensä mieheen, joka lähes kolmesataa vuotta myöhemmin laulaa serenadin majatalon tyttärelle yön pimeydessä. Pohjimmiltaan herkän ja tunteellisen kreivin olemuksessa on katkeruutta ja vihaa, mutta myös narsistisuutta ja huumorintajua. Krolock on yhtä aikaa kyynikko ja runoilijasielu, hellä rakastaja ja julma tappaja. Hän on älykäs, sivistynyt ja aatelisen hillitty, mutta kun on kyse suurista tunteista tai asemasta vampyyriyhteisön johtajana, hän ei kaihda mitään keinoja saavuttaakseen haluamansa.

Alfred

Ádám PásztorAlfred työskentelee saksalaisen vampyrologian professorin assistenttina ja saapuu tämän kanssa tutkimusmatkalle Transilvaniaan. Chagalin majatalossa ujo tutkijanalku ihastuu ensisilmäyksellä Sarah'an eikä oikein tiedä, kuinka ilmaisisi tunteensa viehättävälle tytölle. Herttainen ja hyvätapainen Alfred joutuukin kiusalliseen tilanteeseen, kun professori olettaa hänen osallistuvan aktiivisesti vampyyrijahtiin eikä vain viettävän aikaansa Sarah'sta haaveillen. Tytön katoaminen kuitenkin palauttaa Alfredin todellisuuteen, ja nuorukainen on valmis kohtamaan pahimmat pelkonsa etsiessään rakastettuaan.

Krolockin linnassa Alfredille selviää, että Sarah on saapunut vampyyrikreivin luo vapaaehtoisesti. Epäluuloisuudestaan huolimatta nuori tiedemies ei pysty surmaamaan kilpailijaansa tilaisuuden tullen vaan pakenee paikalta. Toisin kuin professori, Alfred näkee Krolockissa inhimillisen olennon brutaalin tappajan sijaan, eikä sen vuoksi osaa suhtautua kreiviin tunteettomasti. Kun Sarah ei suostu pakenemaan linnasta Alfredin kanssa, pelokas nuorukainen osoittaa todellista urheutta ja lupaa jäädä tytön rinnalle, vaikka se vaatisi hänen henkensä. Ratkaisu osoittautuu kohtalokkaaksi keskiyön tanssiaisissa, kun viimeinen menuetti alkaa.

Sarah

Jessica KesslerSarah on viehättävä nuori nainen, joka viettää suojattua elämää majatalon omistavien vanhempiensa, Rebeccan ja Chagalin, tiukassa valvonnassa. Tyttärensä viattomuutta lähes neuroottisesti vartioiva Chagal on vakaasti päättänyt pitää sekä vampyyrit että kosijat loitolla. Sarah'n huone on täynnä valkosipulia, ja sinne isä lukitsee tyttärensä, kun majatalossa vierailee nuoria miehiä. Yksinäisen Sarah'n ainoa huvi on kylpeminen, ja 17-vuotias neitonen viettääkin suurimman osan ajastaan majatalon kylpyhuoneessa.

Alfredin ja kreivi von Krolockin ilmaantuessa Sarah'n elämään tytön vapaudenkaipuu käy sietämättömäksi. Alfredin kanssa Sarah kokee ensirakkauden, mutta ujo nuorukainen ei pysty tarjoamaan tytölle sitä, mitä tämä eniten tarvitsee: vapautta ja ulospääsyä entisestä elämästä. Salaperäinen, pimeydessä laulava vampyyrikreivi taas kiehtoo tytön mieltä, ja kun linnanherra kutsuu Sarah'n daamikseen keskiyön tanssiaisiin, tyttö joutuu vaikean valinnan eteen. Kreivin rakastettuna kukaan ei voi uhata hänen vapauttaan, mutta vapauden hintana on hänen oma elämänsä. Chagalin antaman selkäsaunan jälkeen Sarah tekee ratkaisun, joka muuttaa pysyvästi majatalon asukkaiden elämän.

Gernot KrannerProfessori Abronsius

Professori Abronsius on vanhahko, tutkimustyölle omistautunut herra, joka muistuttaa ulkonäöltään erehdyttävästi Albert Einsteinia. Professori on vakaasti päättänyt hankkia todisteet vampyyrien olemassaolosta, tuhota verenimijät maailmasta ja vastaanottaa Nobel-palkinnon ihmiskunnan hyväksi tekemästään työstä. Kaikenlaista tunteilua vieroksuva Abronsius vannoo antiikin filosofien, saksalaisten kirjailijoiden ja van Helsingin nimeen ja pyrkii tutkimustyönsä ohella kasvattamaan Alfredista itselleen seuraajan. Professorin vieraantuneisuus todellisuudesta saa tragikoomisia piirteitä Transilvanian tähtitaivaan alla, kun hänen nuori assistenttinsa muuttuu tutkimuskohteeksi samalla, kun professori julistaa vapauttaneensa ihmiskunnan vampyyrien vallasta.

Chagal

Chagal on majatalon juutalainen isäntä, Rebeccan uskoton aviomies ja Sarah'n ylihuolehtivainen isä. Muiden kyläläisten tavoin Chagal vaikenee vampyyrien olemassaolosta, vaikka tekeekin kauppaa kreivin kyttyräselkäisen palvelijan kanssa. Illan pimetessä Chagal hiipii tavanomaisesti palvelustyttönsä Magdan vuoteeseen, mikä ei jää Rebeccalta huomaamatta. Vaikka Rebeccan ja Chagalin suhde kärsii uskottomuudesta, huoli yhteisestä tyttärestä pitää pariskunnan yhdessä Chagalin kuolemaan saakka. Tarkkaavainen katsoja saattaa nähdä kaksinaismoralistisessa majatalonisännässä Viulunsoittaja katolla -musikaalista tutun Tevjen parodian.

Rebecca

Rebecca on Sarah'n äiti ja Chagalin tarmokas puoliso, joka valmistaa litroittain valkosipulikeittoa majatalon asukkaille. Temperamenttinen Rebecca pitää läheisensä kurissa ja herran nuhteessa ja on tarvittaessa valmis tyrmäämään miehensä salamimakkaralla, jos tämä ei muuten pysyttele avioparin yhteisessä vuoteessa. Chagalin uskottomuudesta huolimatta Rebecca rakastaa miestään syvästi, ja kun professori yrittää lävistää kuolleen majatalonisännän sydämen, raivostunut Rebecca ajaa tutkijan pois miehensä luota. Tapahtuman seuraukset ovat kohtalokkaat kaikkien kannalta.

Jakub WocialHerbert

Herbert on kreivi von Krolockin homoseksuaalisesti suuntautunut poika, joka ihastuu Alfrediin ensisilmäyksellä. Keikarimainen vampyyri rakastaa silkkiä, pitsiä ja kiiltäväpintaisia kankaita ja tekee kaikkensa saadakseen ihastuksensa huomion. Kun Alfred ei lämpene Herbertin lähentely-yrityksille, tämä päättää turvautua järeämpiin keinoihin. Vampyyrinuorukaisen epäonneksi professori ehtii sateenvarjoineen väliin ja pelastaa kauhistuneen Alfredin kuolettavalta suudelmalta. Sydänjuuriaan myöten loukkaantunut Herbert on pilke silmäkulmassa piirretty karikatyyri, jonka yleisö palkitsee raikuvilla aplodeilla esitys toisensa jälkeen.

Magda

Magda työskentelee piikana Chagalin majatalossa ja on ikätoverinsa Sarah'n lähes täydellinen vastakohta. Siinä missä viaton Sarah vasta haaveilee ensisuudelmasta, Magda joutuu vastoin tahtoaan sietämään työnantajansa yöllisiä vierailuja. Chagalin kuoltua Magda tuntee valtaisaa voitonriemua. Ruumis hänen edessään pöydällä on resuinen ja voimaton. Magda kääntyy sytyttämään kynttilän eikä aavista, että vain hetkeä myöhemmin on hänen aikansa astua ikuisuuteen. Vampyyriksi muuttuminen ei kuitenkaan ole Magdalle tragedia, vaan hyväksikäytetty palvelustyttö kasvaa yhdeksi tarinan voimakkaimmista hahmoista. Vampyyrien maailmanvalloituksen alkaessa Magda johdattaa helvetin hoviväen villiin tanssiin yhdessä Herbertin kanssa.

Koukol

Koukol, kreivi von Krolockin kyttyräselkäinen palvelija, hoitaa isäntänsä asioita silloin, kun liika päivänvalo pakottaa linnanherran pysyttelemään sarkofagissaan. Rujo ja epämuodostunut Koukol muistuttaa enemmän hirviötä kuin ihmistä ja on vilpittömästi kiintynyt kreivi von Krolockiin, joka kohtelee palvelijaansa kuin kilttiä koiraa. Linnassa Koukol vartioi kryptan rauhaa ja pitää huolen siitä, että tanssisali kylpee kynttilöiden loisteessa, kun vampyyrikreivi viimein laskeutuu alas kierreportaita kauan odotettuun keskiyön juhlaan.

alkuun

impressumyhteydenottoetusivulleeclipsis.org