Tervetuloa
Tervetuloa Eclipsis ry:n Tanz der Vampire -sivustolle! Tanz der Vampire eli Vampyyrien tanssi on Michael Kunzen käsikirjoittama ja sanoittama ja Jim Steinmanin säveltämä rockmusikaali, joka kantaesitettiin Wienissä vuonna 1997. Musikaali perustuu Roman Polanskin vuonna 1967 julkaistuun elokuvaan The Fearless Vampire Killers, ja sitä on esitetty useiden Euroopan maiden lisäksi Japanissa ja Venäjällä. Pohjoismaiden ensi-iltansa musikaali sai Seinäjoen kaupunginteatterissa syksyllä 2011.
Tanssivat vampyyrit ovat kammottavan kauniita. Ne viettelevät, koettelevat katsojan moraalikäsityksiä ja kutsuvat vaaralliselle matkalle yön syvyyksiin. Tanz der Vampire on aikuisille katsojille kirjoitettu satu: yhtäältä goottilainen rakkaustarina, toisaalta pureva satiiri nykyihmisen vallanhimosta ja yhteiskunnan kaksinaismoraalista. Siinä mikään ei ole pyhää mutta kaikki on suhteellista, ja osansa mustasta huumorista saa myös itse musikaali.
Toivottavasti viihdyt vieraanamme ja pistäydyt myös keskustelufoorumilla.
